maanantai 18. huhtikuuta 2016

Meikkipohja luonnonkosmetiikkaa - Everyday Minerals


Kimpureen tuli myyntiin kuun alussa Everyday Mineralsia ja kävin heti ostamassa itselleni niitä testiin. Mukaan lähti yleispeiteväri, vihreä peiteväri taittamaan pois punaisuutta, meikkipohja sekä korostusväri. Noilla tuotteilla saa mun mielestäni kauniin ja luonnollisen pohjan. Meikkipohjissa on hurja määrä sävyjä tarjolla, sillä pohjia on tarjolla kolmessa eri pohjaväriä (neutraali, kultainen ja ruusuinen) sekä viisi eri sävyä jokaiselle pohjavärille. Niin ja niitä pohjia on saatavilla mallia matte, semi-matte ja jojoba. Kyllä on mistä valita.

Käytän noita kaikkia muita Everyday Mineralsin tuotteita arkimeikissä, paitsi itse meikkipohjaa. Se on huomattavasti hitaampi työstää kasvoille, kuin Zuiin meikkipuuteri, jota oon käyttänyt nyt jo jokusen kuukauden. Kiireettöminä aamuina voin hyvinkin käyttää aikaa enemmän meikkiin, mutta sellaisia aamuja mulla on vaan parina päivänä viikossa. Zuiin meikkipohjaan verrattuna Everyday Minerals on hieman hohtava ja vaatii enemmän kerroksia. Noiden tuoteiden lisäksi käytän nykyään aina meikin alla Zuiin meikinpohjustusvoidetta tai Joikin BB-voidetta.

Peiteväreistä oon ihan innoissani tuosta yleispeiteväristä. Se peittää yllättävän hyvin mun mahdottoman mustat silmänaluset ja näppyjen peitto käy tosi näpsäkästi. Sen sijaan tuo vihreä väri ei ihan lunastanut mun odotuksia, mutta voi olla että en osaa ihan vielä levittää sitä niin hyvin. Pitää testailla vielä lisää. Korostusväri on tosi kiva, mutta mulla on sille vähän huono sivellin.

Seuraavaksi oon satsaamassa uusiin siveltimiin ja aurinkopuuteriin/varjostusväriin. Onko teillä jotain suosikkeja?

5 kommenttia:

annieveliina kirjoitti...

En oo koskaan testannu noita, mutta oon kyllä kuullu paljon kehuja! Oon vaan meikkijutuissa sellanen, että jämähdän niihin perusjuttuihin kuten just meikkivoiteeseen ja tätä nykyistäkin oon käyttänyt tyyliin aina kun oon vaan meikannut :D

Jenni kirjoitti...

Jos on löytäny toimivan tuotteen niin sehän on ihan fiksua pitäytyä siinä :) Ite vaan oon sellanen, että innostun kauheesti uusista jutuista ja haluun testaa kaikkee... ja sille näyttää sitte noi kaapitki, purnukkaa purnukan perään.

Veera kirjoitti...

Näyttää tosi hyvältä sun meikki! :-) Mulla on myös käytössä Everyday Mineralsin meikkipohja ja multitasking-peiteaine. Peiteaine on kyllä kiva kaveri tummien silmänalusten peitossa! Toi on myös totta että meikkipohjakerroksia täytyy pyöritellä aika monta, voisin ehkä tuon nykyisen EDM-purkin loputtua testata Zuiin versiota. Onko siinä saman tyyppinen koostumus? En osaa suositella oikein mitään varjostusväriä, mutta esim. Everyday Mineralsin omaa ihonsävyä tummemmat meikkipohjat/näytteet ovat kuulemma toimivia varjostukseen!

Mulan kirjoitti...

Mä oon samaa mieltä, että normiaamuina Zuiin meikkipuuteri on niin paljon nopeampi. Mä olin alussa vähän pettynyt CC mintiin, mutta sain sillä viime viikolla tosi hyvän meikkipohjan aikaiseksi eli ehkä kyseessä on pieni tekniikkalaji? Mä levitin nyt sen kabukilla, jolloin väri levittyi tasaisemmin.

Jos hyviin siveltimiin kaipaat vinkkiä, niin itse tykkään tosi paljon Ecotoolsin siveltimistä niiden ekologisuuden, hinnan ja laadun takia. :)

Jenni kirjoitti...

Kiitos Veera! Zuii on siitä kiva, että se sulautuu vähän paremmin kasvoille. Eli levityksen jälkeen kun odottaa hetken, niin se asettuu oikein nätisti. Siihen tottuneena oli vähän vaikeampi tuo EDM, kun sen levittäminen ei olekaan niin huoletonta kuin Zuiin. Mutta aion vielä harjoitella tota EDM:ia, viimeistään kun hommaan uudet siveltimet. Kiitos vinkistä!

Mulan: Uskon kanssa että tekniikalla on suuri merkitys. Eli lisää reeniä! Kiitos sullekin vinkistä!:)