Pieni sydämen sulattaja

Tässä muutama kuva siitä edellisessä postauksessa mainitsemastani pienestä ja suloisesta, joka sulatti mun sydämeni viikonloppuna. Voin myöntää, että mulle nousi pieni koirakuume, mutta se on ihan hallittavissa vielä (toistaiseksi), hah! En sitten tiedä onko enää sen jälkeen, kun pääsen uudelleen viettämään aikaa tuon kanssa. Tykkään hirmuisesti kuvata koiria. Haastavinta on ehkä se, jos on kovin liikkuva yksilö, niin kuin tuo Donna on! Nämä kuvat onnistuivat mun mielestä kuitenkin tosi hyvin, kun mulla oli apukäsiä juksaamassa koiraa pysymään paikallaan herkuilla ja leluilla.

Ulpun viimeiset kuulumiset - ikävä

Tähän alkuviikkoon on mahtunut niin paljon kyyneleitä, etten edes muista, milloin olisin itkenyt näin paljon. Ulpu halvaantui takajaloista maanantaina aamulla ja jouduttiin päästämään irti meidän rakkaasta. Ulpu lähti samalla tavalla kuin tulikin meille: mun sylissä.

Tuntuu oudolle tulla hiljaiseen ja pimeään kotiin, kun aiemmin oli aina Ulpulle jätetty valot päälle ja toinen tuli kauheella innolla ja tuhinalla vastaan, niin kuin ei oltais nähty viikkoon, vaikka olisinki vaan käynyt viemässä roskat. Se vilpitön ilo puuttuu nyt kotiin tulemisesta. Tuntuu myös, että mulla on ihan valtavasti aikaa. Mitä mä tällä kaikella ajalla oikein teen? Ei tarvitse huolehtia, että ehtii aamulla, päivällä ja illalla lenkille, ja että toisen ei tarvitse olla työpäivän jälkeen kauaa yksinään. Voin olla ja mennä miten huvittaa, tosin nyt ei vielä kauheesti huvita. Mutta ei kyllä huvita sen enempää olla hiljaisessa kodissakaan. Tuntuu surulliselle, koska on kauhea ikävä. Tuntuu myös helpottuneelle, kun tietää, ettei Ulpu enää kutise (atopian takia) eikä tunne enää kipuja. Tuntuu helpottuneelle, kun ei tarvitse pelätä, että Ulpu riehuu ja satuttaa selkänsä.

Elämäni parhaat neljä vuotta ja yksi kuukausi 1.8.2011-31.8.2015 <3

Nyt täytyy kehittää itselleen uusi arki.

Ulpu

Tämä pieni on ollut mun ajatuksissa eniten viime viikkojen aikana. Se on vienyt hirmuisesti voimia, kun Ulpulla on ollut selkä kipeänä jälleen. Kolme viikoa sitten Ulpu satutti selkänsä riehuessaan ja siitä seurasi paljon kipulääkkeitä ja lepoa. Ulpu parantui yllättävän nopeasti ja viimeisen viikon meijän pikkuinen vaikutti jo ihan hyvin voivalta ja normaalilta. Maanantaina oli tarkoitus aloittaa pidentää lenkkejä pikkuhiljaa, mutta se saa nyt toistaiseksi jäädä. Eilen kun tulin töistä kotiin, Ulpu oli mua vastassa maassa maaten ja täristen. Kivut oliva selkeästi kovat. Nostin reppanan pehmeälle alustalle ja annoin vahvaa kipulääkettä ja puolen tunnin päästä Ulpu olikin jo rauhallisessa unessa. Halvausoireita ei ole tullut tällä kertaa ja toivon todella, että selvittiin nyt vain säikähdyksellä ja Ulpu olisi jo paranemaan päin. Yö meni vähän levottomasti, mutta aamusta eteenpäin tuo possukka on ollut tilaansa nähden tosi reipas ja rento.

Jos täällä blogin puolella tulee jossain välissä hiljaisempaa (niin kuin viimeisen kuukauden aikana on vähän ollut) niin se johtuu siitä, etten ole lähtenyt kuvailemaan, kun tuo pikkuinen on tuhisemassa  mun kainalossa <3