lauantai 10. lokakuuta 2015

Yksin pimeässä teatterissa


Takki ja farkut - H&M / college - Gina Tricot / hattu - Seppälä / kengät - Converse /

Kuvat: Sanna / Valokuvaajan tytär

Tässä kuvat viime viikon sunnuntailta, kun olin menossa töihin. Treffattiin pikaisesti Sannan kanssa. Oli aika hauskaa, kun huomattiin, että meillä oli hyvin samankaltaiset asut. Meillä oli jopa täysin samanlaiset farkut ja molemmilla oli nahkatakit.

Oli muuten aika jännää mennä isoon teatteriin ihan yksin. Koko paikka oli ihan pimeänä, enkä edes tiennyt missä valokatkaisijat ovat, kun ei ole aiemmin tarvinnut laittaa siellä valoja, sillä ne ovat olleet aina valmiiksi päällä. Ja mikä siitä sitten teki niin jännää ... no mä pelkään pimeää todella paljon, heh. Onneksi puhelimissa on nykyään "taskulamput", niin ei tarvinnut ihan sokkona suunnistaa työhuoneelle. Työskentelin kokoajan lukkojen takana, sillä aina kun oon kotonakin yksin, alan kuvittelemaan että meidän kämpästä kuuluu jotain ääniä. Ole siinä sitten isossa teatterissa yksin ja sitten kuvittelet kuulevat askeleet käytävältä! Tietäen ettei kenenkään muun pitäisi olla siellä. No ei siellä ihan varmasti ketään ollutkaan. Äänet varmaan kuuluivat ulkoa. Että mua nauratti välillä mun pelkotilat. Vaikka osaankin suhtautua niihin suht rennosti, niin en kyllä mielelläni mene enää yksin sunnuntaina töihin. Etenkään pimeän aikaan. Semmonen avautuminen tähän viikonloppuun.

Ei kommentteja: