sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Mieti ennen kuin ostat


Kuvat: Terhi Suanto

Oon huomannut, että mulle ja monelle muullekin, on tullut tarve hankkia usein jotain uutta, jotain trendikästä. Se ärsyttää. Eniten ärsyttää, miten omat aivot tuntuvat huijaava mua. Kuinka monelle teistä on käynyt niin, että kokee tarvitsevansa jotain uutta villitystä? Kun sen on hankkinut on hetken aikaa tyytyväinen, mutta parin kuukauden jälkeen huomaa, ettei se hankittu juttu välttämättä enää olekaan niin tarpeellinen. Tahdon omalta osaltani eroon tästä.

Mistä se tarve uudelle johtuu? Uskon sen johtuvan vahvasti sosiaalisesta mediasta ja siitä, että haluaa samaistua muihin ja näyttää olevansa ajan hermoilla, eikä siitä, että hankkisi jotain aidosti itseä miellyttävää. Itsensä on helppo hukata massaan, jos sitä itseään ja omaa tyyliään on edes ennättänyt löytää. Toki muoti ja trendit ovat kiinnostavia, mutta nykyään ne vaihtuvat niin nopeasti ja ovat niin helposti saatavilla, että oon alkanut miettimään paljon sitä, kuinka lyhyt jonkun tuotteen ilo ja elinkaari on. Ostaminen on helppoa. Ja entä jos kaikki elävät ostellen uusimpia villityksiä ja kyllästyvät niihin nopeasti, mitä se tekee meidän maapallolle? Kyllä, oon alkanut ajatelemaan vihreämmin, mutta noin ylipäätään uusien juttujen tulva ja hetkelliset trendit ovat alkaneet ärsyttämään.

Oma tyyli on muodostunut pikkuhiljaa, mutta silti huomaan sortuvani (ihastuvani) välillä virhehankintoihin, jotka ovat niitä tuotteita, jotka miellyttävät vain hetken. Virhehankinnat harmittavat ja kaduttavat, mutta myös palauttavat hyvin mieleen sen, mitä kannattaa miettiä uusia juttuja haaliessa. Tällä hetkellä tiedän missä en viihdy (mm. kirkkaat värit, makkarankuoret, ja hiostavat materiaalit ovat kaikki ehdottoman nou nou mulle). Tuntuu että on vaikeampi tietää mistä tykkää erityisesti. Oon koittanut miettiä sitä lempivaatteideni kautta, niiden, jotka päätyy päälle usein ja saattavat olla monta vuotta vanhoja.

Näitä juttuja mä pyrin arvioimaan jos mietin jonkun vaatteen ostamista:

- Pukisinko sen päälleni vielä vuoden päästä?
- Kuinka kauan vaate kestää?
- Sopiiko se mulle ja mun muihin vaatteisiin?
- Onko vaate käytännöllinen, tuntuuko se hyvältä?
- Tarvitsetko sitä?
- Jos vielä näiden jälkeen mietityttää (kun puhutaan tunteesta, "pakko saada, mutta onko tää nyt oikeesti pakko saada"), saatan varata vaatteen seuraavalle päivälle. Jos en jaksa hakea vaatetta tai olen jopa unohtanut sen, se oli hyvä jättää kauppaan.

Kaikkea ei tarvitse ostaa aina itselle, voi myös ihastella muita. Tää on mulle ihan uus ajatus, luin sen jostain ja hämmennyin. En ollut ikinä ajatellut noin. Nykyään ajattelen tuota useinkin. Oon myös huomannut, että tulen hyvälle mielelle jos jätän jotain ostamatta. Joskus saatoin ostaa jotain piristääkseni itseäni, varmaan arvaatte, etteivät ne ostokset olleet kovin harkittuja.

Ja vielä tähän loppuun kaiken ostomiettimisen lisäksi: tarvitseeko edes sanoa, kuinka hyvältä tuntuu karsia omaa vaatekappia? Turhasta luopuminen helpottaa kummasi.

Ei kommentteja: