keskiviikko 19. elokuuta 2015

Urban Decay Naked


Olin tänään ihan kärppänä töiden jälkeen Sokoksella. Syynä oli tietenkin Urban Decayn meikit, jotka saatiin myyntiin klo 16. Nappasin itselleni the luomiväripaletin ja tuumasin, että tulen joku hiljaisempi päivä uudelleen tutkailemaan valikoimaa. Oli meinaan muutama muukin päättänyt tulla paikalle. Meinasin ostaa myös pohjustustuotteen luomille, mutta ystävälinen myyjä vinkkasi, että luomiväripaletin paketissa on myös testereitä kyseisestä tuotteesta joten jätin tuotteen vielä toistaiseksi kauppaan, vaikka uskon sen olevan kaiken hehkutuksen arvoinen. Kokeilen testerit ensin. Sain kaupanpäälle myös minikokoisen ripsarin, joka jaettiin 50 ensimmäiselle Naked-paletin ostajalle. Mä pahoin pelkään, että tähän merkkiin tulee käytettyä euro jos toinenkin... tai vaikka sata.

Olen itse melko neutraalin meikin suosija. Luomivärejä en ole käyttänyt varmaan vuoteen. Se on johtanut pieneen ongelmaan juhlatilanteissa, kun haluaisi tehdä näyttävämmän silmämeikin (ilman pandarajauksia). En ole aiemmin omistanut kovin laadukkaita luomivärejä. Varmaan niiden käyttö on jäänyt juuri sen takia. Nyt voinkin opetella valmiiksi jonkun näyttävän silmämeikin, jos vaikka välttäisi sillä ne viimehetken paniikit.

Ei kommentteja: