lauantai 29. maaliskuuta 2014

Uutuuksia Herbinalta


Sain Herbinalta testiin pari kevään uutuus juttua. Oon jo pitkän aikaa käyttänyt Herbinan tuotteita, mm. taivaallisen tuoksuisia MarjaSpa kuorintavoidetta, kasvonaamiota sekä puhdistusemulsiota. Kuivashamppoo ja syväpuhdistava shamppoo ovat olleet myös silloin tällöin käytössä.  Mulle on tärkeetä, mille asiat tuntuu ja tuoksuu ja että ne ei ärsytä mun herkkää hipiää :D Oon vähän tämmönen fiilistelijä, mutta pikku jutut tuo sitä pientä luksuksen tuntua. Ja arkisista asioista kannattaa tehdä luksusta. Muistan kun pesin joskus kasvojani Sebamedilla, se oli mun illan inhottavin hetki, koska se haju oli aika kaamee. Nykyään ootan innolla, kun pääsen käyttämään hyväntuoksuisia juttuja.

No, mutta liirum laarum, teitä saattais ehkä kiinnostaa nuo Herbinan uudet tuotteet? Oon niitä molempia testannut nyt pariin otteeseen ja täytyy sanoa, että tuotteet täyttivät mun odotuksen täysin ja vähän ylikin. Veikkaan että molemmat jää vakkarituotteiksi!

Kosteuttava jalkavoide
Tää tuli just eikä melkein oikeeseen aikaan! Nimittäin nyt kun uskaltaa käyttää vähän paljastavampia kenkiä, on hyvä herätellä jalat talviunilta. Voide tuntui mukavan virkistävältä, levittyi helposti ja tuoksu oli hyvä, niin kuin vähän jo osasin odottaa. Erityistä plussaa siitä, että tuote viilensi jalkoja, mutta niihin ei kuitenkaan tullut kylmä, toisin kuin joillain aiemmin kokoeilemillani tuotteilla.

Itse tykkään laittaa jalkavoidetta yöksi, jotta se voi imeytyä kaikessa rauhassa ja aamulla voi nousta freeseillä ja sileillä jaloilla sängystä. Vinkki viitosena niille, joilla on oikein kuivat jalat: kun olette laittaneet voiteen, käärikää jalan ympärille kevyesti kelmua ja vetäkää löysät sukat siihen päälle. Näin voide ei pääse imeytymään mihinkään muualle ja jalat saa oikein tehokosteutuksen.

Letitys- ja rakennesuihke
Mä oon jo pidemmän aikaa halunnut testata tällaista tuotetta, mutta en vaan oo koskaan saanut aikaiseksi mennä kauppaan lueskelemaan putelleja. Mutta onneks pääsin nyt testaamaan! Tää on ihan mahtava! Mulla on itelläni tosi liukkaat hiukset ja ne menee turhankin helposti päätä myöten. Suihkuttelin tätä sinne tänne hiusten pituuksiin ja aloin möyhimään niitä aika reilulla kädellä. Tuntui, että mun hiukset ois paksuuntunut todella paljon. Kokeilin tehdä lettejä ja nutturoita ja oli paljon helpompaa, kun suortuvat ei kokoajan karkailleet. Lopullisista kampauksistakin tuli muhkeammat ja luonnollisesti ne pysyivät pidempään siisteinä, koska hiukset eivät lähteneet "valumaan".

Ennakkoon vähä pelkäsin, että tää jättäis hiukset jotenkin likaisen näköiseksi, mutta se pelko osoittautui täysin turhaksi. Ihan on kuohkeen ja fressin tuntuiset kutrit! Ja tämäkin tuote tuoksui hyvältä, tuli vähän lapsuus mieleen :)

Loppukevennyksenä Ulpu, joka alkoi hieman huomionhakuiseksi kesken mun kuvailujen :D


6 kommenttia:

Milla / millamainen kirjoitti...

Tuo suihke kuulostaa jänskältä! Onkohan se vähän niin kuin suolasuihke? :O Mun täytyy käydä kurkkimassa sitä tarkemmin. :P

Milla / millamainen

Jenni kirjoitti...

Ainakin tuossa putellissa lukee Salt spray :)

Sandra kirjoitti...

Aivan mielettömän hyviä kuvia ja helppoa tekstiä. Olet todella kaunis! :)

http://www.sasandras.blogspot.fi/

Jenni kirjoitti...

Oh, voi kiitos! :)<3

Janita kirjoitti...

pitää tulla sulta testailee lähipäivinä;) !

Jenni kirjoitti...

Joo tuut meille yöks ja pidetään pieni spa-ilta!! ;)