torstai 6. maaliskuuta 2014

Lindan kanssa

Vietin eilen ihanan iltapäivän ja illan ihanan Lindan kanssa. Me ollaan tavattu ja vaihdettu pari sanaa viime vuotisessa Muotikirppis-tapahtumassa, mutta sen jälkeen ei oikein ollakaan nähty tai juteltu ennen eilistä. Käytiin Ulpun kanssa pienellä lenkillä Ratinassa ja jäätiin sinne kuvailee vähäks aikaa. Kaikki kuvat on Lindan kamerasta, koska mulla ei tullut otettua omaani mukaan.




Ulpu rakastaa kaikkia, ja Lindastakin se näytti tykkäävän erityisen paljon!

Pienen pihailun jälkeen käppäiltiin Koskariin ja kierreltiin vähän kauppoja. Musta oli jotenkin hassua ja kivaa, että oltiin pukeuduttu vähän saman tyylisesti ja sitten vielä päädyttiin ostaa Bik Bokista samanlaiset ja samanväriset paidat :D Muutenkin meillä juttu luisti hyvin ja puheenaiheita riitti vaikka millä mitalla. Ei tullut edes semmosia kiusallisia hiljasia hetkiä. 


Käytiin myös vähän rauhottumassa kahvin ja teen merkeissä Koskarin ihanassa Ståhlbergin kahvilassa. Sielä on samaan aikaan rento, mutta tyylikäs tunnelma. Ihmisä ei oo liikaa ja voi ihan rauhassa jutella, ilman että menee sekasin omat ja naapuripöydän jutut. Rakastan niitä sielä olevia ruusukullan värisiä lamppuja, ne on niiin upeet!

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mistä noi Ulpun valjaat on? :)

Jenni kirjoitti...

Mustista ja Mirristä reilu vuosi sitten :)

Laura K kirjoitti...

Hih mä näin sut/teidät koskarissa sillon mutta oli vaikee huhuilla bik bokin lasien läpi :--) Muuten oisin tullu moikkaamaan! Koskas olis sun vuoro tulla meille? ;--)

Jenni kirjoitti...

Hah :D Katotaan joku päivä!

Linda kirjoitti...

Hihii<3

Saara kirjoitti...

hyviä kuvia! nyt vihdoin muistin painaa tota lue nappia, on niin monta kertaa pitänyt painaa mutten oo muistanut! :D ja ihanat vaatteet :)

Anni kirjoitti...

Heippa Jenni! Sulle olis haaste mun blogissa :))

http://restrictedfashion.blogspot.fi/

Julia kirjoitti...

kivoja kuvia ja ihanat vaatteet sulla ollut päällä! :)<3

Pinja-Sofia Korva kirjoitti...

Ihania noi teidän takit ja muutenki kivan tyylisiä kuvia! Toi koira on ylisöpö♥

http://pinja-sofia.blogspot.fi/

Jenni kirjoitti...

Saara: Kiitti! Kiva että painoit ;)

Restriced Fashion: Kiitos, mä käyn kurkkaamassa!

Julia: Oi kiitos kiitos :)

Pinja-Sofia: Hih, kiitti!