torstai 11. toukokuuta 2017

Kevään ihanin öljy ihon hoitoon – Khadi Viola


Sain tämän Khadin Viola-öljyn testiin Luonnonkaunis-messuilta Natural Goods Companyn pisteeltä. Olen aiemmin käynyt monta kertaa Ruohonjuuressa tuoksuttelemassa Khadin öljyjä, mutten koskaan raaskinut kotiuttaa pulloakaan – en kyllä ymmärrä miksi. Jo ensimmäisellä kerralla tätä kokeillessani olin aivan ihastunut. Tässä on rentouttava tuoksu ja tuotetta on ihana levittää kasvoille. Kun öljy on hetken aikaa imeytynyt kasvoille, tuntuu kuin iho alkaisi lepäämään. En osaa selittää tunnetta paremmin, en ole ennen kokenut vastaavaa. Sen lisäksi, että tuotteen levittäminen jo itsessään on elämys, myös vaikutukset ihoon huomaa nopeasti. Tällä tuotteella jos millä saa pehmoiset posket ja ihon sävykin tuntuu tasaisemmalta! Olen käyttänyt öljyä pääasiassa kasvoille ja dekolteelle.

Hintaa tällä öljyllä on noin 16 euroa, joka on mielestäni oikein passeli, öljyä testattuani voisin jopa kuvitella sen maksavan enemmän. Tämä on mun ensimmäinen tuote Khadilta ja aion kyllä kokeilla merkin muitakin tuotteita!


Follow my blog with Bloglovin

Ei kommentteja: