maanantai 3. maaliskuuta 2014

Linkkaa blogisi


Noniin! Täällä kaivattaisiin vähän uusia tuulia lukulistalle. Luen mieluiten lifestyle- sekä muotiblogeja, joten linkkailkaahan niitä! Laitathan mukaan pienen esittelyn blogistasi (esim. ikä, paikkakunta, kauanko olet blogannut, mistä aiheista, kuinka usein postailet, mistä tykkäät yms). Aikaa on tämä viikko. Sen jälkeen katson mitä kaikkia aarteita ootte mulle linkkaileet ja esittelen mieluisimmat. Saatan esitellä 3 tai saatan esitellä vaikka 15, riippuu ihan fiiliksestä.

LINKITYS PÄÄTTYNYT

65 kommenttia:

marika kirjoitti...

http://marikajuliana.blogspot.fi/

Olen 20-vuotias media-alan opiskelija, ja blogannut olen viimeiset 4 vuotta. Aloitin bloggaamisen kirjoittamalla blogia sairaudestani, joka noihin aikoihin oli kovasti pinnalla. Reilu vuosi sitten toivuttuani kuitenkin lopetin vanhan blogini, ja siirryin pitämään lifestyleblogia. Blogini aihepiireihin kuuluvat oman elämäni lisäksi muoti, taide ja valokuvaus. Postailen suunnilleen 3 kertaa viikossa, mutta kuitenkin aina oman jaksamisen ja ideoiden mukaan, eli joskus useammin ja joskus taas harvemmin. Rakastan pukeutumista, korkeita korkoja, meikkaamista, taulujen maalaamista, poikaystävääni, valokuvaamista, perhettäni ja ystäviäni sekä bilettämistä. Tervetuloa kurkkaamaan blogiani!

Emma kirjoitti...

http://vivereinmomento.blogspot.fi/
18 -vuotias lukiolainen Vantaalta kirjoittelee niin jokapäiväisestä elämästä, musiikista & tanssista, valokuvauskesta & askartelusta ja vaatteista & kynsistä :)Reilun vuoden olen nyt kirjoitellut, viime aikoina julkaisuja on kuitenkin alkanut tulemaan enemmän. Vähintään kerran viikossa, mutta nyt esim haastettuna päivittäin. :)

Unknown kirjoitti...

elamaasitaseon.blogspot.fi

Olen 14-vuotias lifestyle bloggaaja.
Blogissani kerron elämästäni, teen postauksia mitä minulta toivotaan, kuvailen paljon, kuukauden suosikkeja, sillointällöin muotia.
Olen blogannut n.2vuotta.
Yritän postailla väh.2 kertaa viikossa. (Joskus enemmän, joskus vähemmän)
Tervetuloa kurkkaamaan :)


Blogisi on aivan ihana♡
Ulkoasu, banneri♡
Liityin lukijaksi :)

Unknown kirjoitti...

lottaiidapauliina.blogspot.fi (: kohta 17-vuotias lukiolaistyttö kirjottelee lifestyle/valokuvaus blogia noin 1-2 kertaa viikossa, riippuu ajan määrästö (: olen blogannut vähän yli kaksi kuukautta.

Irkkuuu♥ kirjoitti...

http://iirisses-kuvailee.blogspot.fi/

lifestyle/valokuvaus
13-vuotias himoshoppaaja kirjoittelee elämästään itä-suomesta. Tulevaisuuden haaveena minulla on pyrkiä muotialalle, eli siis muoti kiinnostaa minua myös kovasti! Rakastan muotia, taidetta, erilaisten asujen ja asusteiden yhdistelyä, kosmetiikkaa, valokuvausta ja kaikkea tyttömäistä hömpötystä!

Roosa kirjoitti...

http://keystomylife.blogspot.fi/

Tätä muoti- ja lifestyleblogia kirjoittelee 17v tyttö Espoosta. Olen blogannut vähän yli vuoden ja aiheet pyörii siinä oman elämän ympärillä :) Useimmiten postauksia tulee kuitenkin asukuvista ja omista kuulumisista. Itse postauksia tulee aika tiuhaan tahtiin: n. 3-4kertaa viikossa. Tykkään muodista ja piirtämisestä, harrastan tankotanssia ja vapaa-aikaani tykkään mieluiten viettää kavereiden kanssa stadissa pyörimässä tai ihan kotona löhöillessä! :)

Riina kirjoitti...

http://riinamaaria.blogspot.fi/

Jenni kirjoitti...

Riina: edes sen verran kannattaa nähdä vaivaa, että kirjoittaa pienen esittelyn, jää paremmin mieleen :)

Anonyymi kirjoitti...

http://mintyaid.blogspot.de/

Tervetuloa kurkkailemaan! Olen 25v. aika tuore vaimoke. Asustelen miehen kanssa ulkomailla ja tykkään kirjoitella meikeistä, vaatteista, laihdutuksesta, sisustuksesta ja jopa ruoanlaitosta ja myös muista kiinnostuksen kohteistani ja elämän oudoista asioista englanniksi:)Blogini on todella tuore tapaus...en ole kirjoitellut vielä kauaa, mutta postailen viikossa monia kertoja riippuen tietenkin muistakin elämän menoista! :)

Sara kirjoitti...

http://bringoutmyhappiness.blogspot.fi/

Olen 18-vuotias lukiolainen ja pidän liikuntapainotteista blogia :) Kirjottelen myös ruuasta ja muusta omaan elämään liittyvästä, mutta enimmäkseen aiheen on toi liikunta :)

Janita kirjoitti...

http://amoreikatsokeneentahtaa.blogspot.fi/

Oon kohta 17 vuotias tyttö Kuopion suunnalta, oon kirjoittanu blogia kohta puoli vuotta. Kirjoitan paljon mun päivistä, keikoista, mieltä askarruttavista asioista ja muutaman mielipidekirjoituksenki oon julkassu :) Blogi on mun tapa purkaa stressiä ja muuttaa ajatukset sanoiksi. En oo mikään maailman säännöllisin postaaja, postaan silloin kun on jotain aihetta. Mieluumin jätän postaamatta silloin, kun ei oo tapahtunu mitään kirjoittamisen arvoista. Yks aihe, josta kirjoitan usein on musiikki, jonka avulla musta on tullu tällainen ihminen kuin nyt oon ja musiikki on suuri osa mun elämää.

Oon muuten lukenu sun blogia jo kauan, tykkään hirveesti ja rakastan sun banneria!(:

Kajsa kirjoitti...

Olen pian 19-vuotta ja blogini on reilun vuoden vanha. Bloggaan elämästä, ilmaisen mielipiteeni vahvasti ja yritän löytää sitä omaa tyyliä ja tapaa tehdä asioita.

kaisamarian.blogspot.com

sufy kirjoitti...

http://sufy-map.blogspot.fi/

22-vuotias tamperelainen kirjottelee ja kuvailee tässä blogissa. Reilut pari vuotta on bloggailua takana ja kaipa tätä voi laifstailiksi sitten kutsua. Blogia on vaikea rajata mitenkään, se sisältää niin reissuja, musiikkijuttuja, sisustusta, leivontaa, arkijuttuja kuin luontokuviakin, joissa viimeisellä on aika suuri osa. En juuri välitä kovin pinnallisesta hömpästä, joten sellasta on useimmiten aika turha tulla mun blogista etsimään. Kyllä sieltä löytyy tagi päivän asuihinkin, mutta niitä ei näin talvisin oikein jaksa kuvailla. Kevään ja kesän tullen taas ehkä enemmän. Postailen yleensä 4-5 kertaa viikossa.

Annalea kirjoitti...

http://annu-thisismylife.blogspot.fi

14-vuotias tyttö Salosta. Blogiini kirjoitan elämästäni asukuvien kera.Olen blogannut kunnolla vähän yli vuoden, mutta sitä ennen epäsäännöllisesti. Postaile yleensä muutaman kerran viikossa :)

SIIRIT kirjoitti...

siiriandsiiri.blogspot.com

Kahden 16 vuotiaan lukiolaistytön lifestylepainotteinen blogi. Molemmat asutaan Turussa ja sen lisäksi yhteinen rakkaudenkohde on kauneus ja muoti!

Lottahh kirjoitti...

http://lottawalkingintheair.blogspot.fi/

Oon 16-vuotias naisenalku ihan liian pienestä kaupungista. Postailen mun lifestyleblogiin 2-3 kertaa viikossa. Kerron elämästäni joskus runsaiden kuvien kera, joskus syvällisemmällä ja pidemmällä tekstillä, joskus molemmilla. Tätä blogia oon kirjoittanut vähän päälle kaksi vuotta, ja joka sekunti tää homma on tuntunut niin omalta ettei tulisi mieleenkään lopettaa! Tervetuloa lukemaan ♥

Marjaana kirjoitti...

http://dreambigbymarjaana.blogspot.fi/

15-vuotias tanssijantyttö Turusta. Kirjotan mun viikoista asukuvien kera. Kirjottelen mun blogiin vähintään 2 kertaa viikossa ja alotinmpostaamisen 2012, ennestään mulla on ollut 2 muuta blogia :)

iikku kirjoitti...

http://iikkuuu.blogspot.fi/

Kurikassa asusteleva tyttö joka täyttää tänä vuonna 18 vuotta, kirjoitan rennolla otteella kuulumisia, asuja, ostoksia ja oikeastaan mitä päähän tulee, tykkään myös tehdä erilaisia videoita. Blogia olen jo kirjoittanut pitkälle päälle vuoden ja postaus tahti minulla muuttuu ihan päivttäisestä kerran viikkoon. Riippuen kuinka ehdin koneelle (:

Pinja kirjoitti...

http://aliisansilmin2.blogspot.fi

Yläasteikäisen tyttösen lifestyle/valokuvausblogi, jossa paljon hyvälaatuisia kuvia ja aina fiiliksestä riippuen enemmän tai vähemmän höpötystä. (: Yritän postata aina kun vaan aikaa ja intoa riittää! Blogi toimi aikaisemmin erissä osoitteessa, ja kun kyseinen alkoi vedellä viimeisiään, niin päätin alottaa uudestaan ja siirsin koko hela homman postauksia lukuunottamatta uuteen blogiin. Tällä pohjalla olen nyt kohta vuoden bloggaillut, ja tästä hommasta on tullut mulle tuki ja turva. Ihanien lukijoiden tuella jaksaa painaa menemään! ;)

Anonyymi kirjoitti...

http://llottakaroliina.blogspot.fi

Olen pian 15 vuotias tyttö pääkaupunkiseudulta. Olen blogganut pian vuoden, ja nykyinen blogini on toinen blogini. Postailen monesta aiheesta. Blogissani nyt kumminkin olen postaillut kuukauden suosikeista, ostoksista, kuulumisista, ja muusta arjesta. Yritän kumminkin saada blogiini lisää muotiin ja kauneuteen liittyviä postauksia. Blogiini saattaa ilmestyä matka postauksia useinkin, sillä minulla on muutama matka varattuna ulkomaille. Postauksia löydät blogistani vähintään viikottain, saattaa olla poikkeuksia joista ilmoitan kumminkin ennen kyseistä poikkeusta. Itse tykkään paljon laukuista ja kengistä. Vaatteet ovat myös kiva juttu. Tykkään myös todella paljon meikata, ja toivon olevani tulevaisuudessa makeup artist (suomennosta en tiedä). Myös Englannin kieli on mulle tärkeä, samoin Dubai, jossa olen asunut, ja sinne haluan ehdottomasti takaisin :)

Ja vielä pienenä lisäyksenä, olen lukenut sun blogia jo jonkin aikaa, ja mun mielestä on tosi kiva, että postailet useasti, ja sun blogisi on ollut tosi kiva! Muistaakseni ensimmäinen postaus mitä sun blogista olen lukenut oli se Hunter saapas postaus! :D

Jenni/Jenni's lullaby kirjoitti...

http://my--lullaby.blogspot.fi/

22-vuotias nuori nainen Seinäjoelta kirjottelee tyylipainotteista lifestyleblogia kera hyvälaatuisten ja isojen valokuvien. Pidän musiikista, sisustamisesta, valokuvauksesta ja muodista ja pääosin blogini aiheet pyörivät näiden ympärillä, mutta tuon esille myös omaa arkeani. :) Oon kirjottanu blogia vähä reilu kolme vuotta ja postaan 1-3 kertaa viikossa.

Emilia kirjoitti...

http://emmppu.blogspot.fi/

15-vuotias tyttö Vaasasta kirjoittelen lifestyle blogia! :-) Ja oonkin jo bloggaillu yli 2 vuotta:)

Aino kirjoitti...

http://littledonuts.blogspot.fi/

Olen 14 vuotias tyttö Espoosta. Olen bloggannut ahkerasti lähes kaksi vuotta. Tykkään valokuvauksesta, shoppailusta, laiskottelusta, valokuvaamisesta, musiikista jne.

Postailen 3-4 kertaa viikossa.

Sanna kirjoitti...

http://sannamarian.blogspot.fi/

19-vee plikka Tampereen liepeiltä kirjoittelee lähinnä omaksi ilokseen ja koska haluaa toteuttaa itseään kuvien ja tekstin muodossa :) Lifestyle tyylinen blogi, josta löytyy aiheita maan ja taivaan väliltä. :) Tällähetkellä kuvioissa pyörii myös mukana inttileskeys sekä opiskelut!

Hih, oli pakko linkata :->

Katja kirjoitti...

http://katja-dontdreamlive.blogspot.fi/
17, Jyväskylä. Oon blogannut yli 2 vuotta. Bloggailen aika arkipäiväisistä asioista, mutta teen myös teemapostauksia :)

fashion eXplosion kirjoitti...

http://ffashionexplosion.blogspot.fi/

Blogia kirjoittaa 20v tyttö, joka rakastaa shoppailua, kirjoittelua, nauramista ja täysillä elämistä!

Katja kirjoitti...

http://katja-dontdreamlive.blogspot.fi/
17, Jyväskylä. Oon blogannut yli 2 vuotta. Bloggailen aika arkipäiväisistä asioista, mutta teen myös teemapostauksia :)

Pinja-Sofia Korva kirjoitti...

17 vuotias tyttö kirjottelee lifestyle/muoti/eläin blogia. Paljon isoja ja kohtuu laadukkaita kuvia.

http://pinja-sofia.blogspot.fi/

Riina kirjoitti...

http://yksinalle-yhdelletytolle.blogspot.fi

Olen 15-vuotias tyttönen. Olen blogannut vähän yli vuoden...tämän hetkinen blogi on kylläkin vasta aloitettu. Vanhan blogini jouduin poistamaan bloggerin ongelmien takia ja siinä sitten innostuskin hävisi..No pidin pienen tauon ja tässä sitä taas ollaan! Rakastan valokuvaamista,shoppailua, kirppareita, perhettäni ja poikaystävääni ja salilla käyntiä. Minulla ei ole mitään tarkkaa postaustahtia, kirjoitan aina silloin kun siltä tuntuu...Postailen kuitenkin n.2-3 kertaa viikossa joskus tietenkin postausväli venyy.

Tervetuloa kurkkailee!

HENNA kirjoitti...

http://hennankengissa.blogspot.fi/

19 vuotias naisenalku kirjoittelee lifestyle- tyylistä blogia. Jossa avainsanoina toimivat: päivänasut, ostokset, valokuvaus, sisustus, kauneus, kosmetiikka ja monet muut tyttöhömppäjutut! :) Blogi täyttää kesällä kolme vuotta! :) Asun Tampereen lähellä pienen pienellä paikkakunnalla, suunnitelmissa on kuitenkin muuttaa Tampereelle lähitulevaisuudessa :)

Kaisa kirjoitti...

http://whosthatgirlblog.blogspot.fi/

18-vuotiaan tytön lifestyleblogi, jota oon kirjotellu jo vuodesta 2011. Rakasta valokuvia, kauniita asioita, matkustelua, hyvää ruokaa, huonoa huumoria ja ihan liian myöhään valvottuja öitä.

Unknown kirjoitti...

http://mylifemymindd.blogspot.fi/

Heips! Oon 20v Helsinkiläinen tyttö ja kirjoitan lifestyle blogiani, jonka asiasisältö koostuu paljolti vaate-, kosmetiikka-, ajanvietto-, terveys- ja hyvinvointijutuista sekä omista ajatuksista. Olen melko uusi bloggaaja, mutta olen hurahtanut bloggaamisen maailmaan ja lueskelen itsekin aktiivisesti useita eri blogeja. 8)

Mutteri kirjoitti...

Olen 21- vuotias naisenalku Kurikasta, Etelä-Pohjanmaalta. Olen blogannut useamman vuoden, aihepiirinä lähinnä lifestyle, sisustaminen ja tyyli.
madmutteri.blogspot.fi

Jasmin mankinen kirjoitti...

15 vuotias tyttö kokkolasta kirjoittelee lifestyle-tyylistä blogia, arjesta, ystävistä ja mitä sattuukaan:) postaukset yleensä kuvapainoitteisia!
http://jasmin-aurora.blogspot.fi/?m=1

hnrika / tyyppikirjoittaja.com kirjoitti...

http://xheartxhenriikka.blogspot.com/

Omalaatuinen nuori äiti kirjottelee ja kuvittaa elämäänsä tässä hetkessä ja hieman menneisyydessäkin.

Unknown kirjoitti...

http://mielikuvituksentuotteita.blogspot.fi/

Olen 16-vuotias bloggari Lappeenrannas. Blogi-kokemusta miulla on 2-3 vuotta monien blogin vuoksi. Tämän blogin pystytin noin viikko sitten käyntiin. Kolme postausta olen ehtinyt sinne jo kirjoittelemaan. Kirjoittelen sinne satunnaisesti, riippuu kuva saldosta ja millaista asiaa blogiini on. Blogia yritän pitää mukavana ja sellaisena jota lukiessa tulisi parempi fiilis pahempanakin päivänä. Blogiin kirjoitan aika lailla miun mietteitä pääni sisältä, mielipiteitä ja kerron sielä miun elämästäkin eli periaatteessa lifestylea. Blogini on vielä alkumantereella, mutta toivottavasti siitä saa jotain irti! :-)

♥ sini

Hanna kirjoitti...

http://illfollowyouintothenight.blogspot.fi/

17-vuotias tyttö Kuopiosta kirjottelee lifestyleblogia. Oon bloggaillu jo 4 vuotta ja mulle sopivaksi postaustahdiksi on muodostunut kerran viikossa. Postauksissa aiheena on tämä perus lifestyle, mutta yritän panostaa kuviin ja tykkäänkin kantaa kameraa mukana aina pikkusenkin normaalista arjesta poikkeavissa tilanteissa. Mulle lähellä sydäntä on keikoilla käyminen ja matkustelu ja tämä myös näkyy blogissani :)

Niina kirjoitti...

http://niinamariia.blogspot.fi/

Oon 18-vuotias tyttö Lahdesta ja kirjoittelen lifestyle blogia kaikista mulle tärkeitä asioista. Kiinnostuksen kohteita on mm. muoti, matkustelu, sisustaminen ja liikunta, etenkin tanssi. Oon kirjoitellut tätä blogia tammikuusta lähtien, mutta oon aikaisemmin pitänyt blogia yhdessä kaverin kanssa noin puoli vuotta. Yritän postailla mahdollisimman usein, yleensä 1-2 kertaa viikossa :)

elisa kirjoitti...

http://laceandleather-elisa.blogspot.fi/

19v naisenalku Vantaalta. Blogini on muotipainotteinen lifestyleblogi, jossa aiheet vaihtelevat aina fiiliksen mukaan. Blogi on ollut pystyssä reilu vuoden!

TIIA kirjoitti...

http://sweet-choise.blogspot.fi/

Blogia kirjoittelee kohta 19-vuotias tyttö Kuopion läheltä ja bloggailua on takana pian jo neljä vuotta.
Sydäntä lähellä on mm. treenaaminen, muoti ja ruoanlaitto/leipominen, ja tällaisista normaaleista arjen asioista blogini sisältö suurimmaksi osaksi koostuukin! Postailen aina silloin kun hyvälle tuntuu, mutta pyrin siihen että saisin julkaistua jotain edes kerran viikossa.. tottakai joskus postausväli venyy pidemmäksi, mutta joskus postauksia saattaa tulla useampiakin viikossa :-)

Ella kirjoitti...

http://leopardella.blogspot.fi

16-vuotiaan tytön lifestyleblogi vaalealla ulkoasulla ja selkeillä, isoilla kuvilla. Olen blogannut yli vuoden ja paljon on tullut postailtua mm. asuista ja tyylistä, mutta myös paljon muustakin!

Jetta kirjoitti...

http://jetanblogi.blogspot.fi

19-vuotiaan, vasta kotoa pois muuttaneen tytöntyllerön hömppäblogi. Lähinnä kuvapainotteisia postauksia, pääasiassa ainakin pari kertaa viikossa. Tulevaisuudessa lisää kosmetiikka- ja vaatepostauksia, toivottavasti ainakin! :-) Blogi kuuluu varmaankin lifestyle-kategoriaan.

Jenna kirjoitti...

http://luminoussoul-jenna.blogspot.fi/

16-vuotias tyttö kirjoittelee lifestyle tyylistä blogia, toivottavasti tykkäät! :--)

Elsa kirjoitti...

ELSANNELI

Kirjoitan rakkaudella, valokuvaan ilosta, bloggaan koska se tekee hyvälle mielelle. Elämänmenoa 17-vuotiaan silmin ja ajatuksin. Lähellä sydäntä löytyy paikka myös muodille ja vaatteille.

Ninni kirjoitti...

http://ninnijaveera.blogspot.fi

Kahden ysiluokkalaisen pikkukaupungissa asuvan tytön lifestyle-blogi. Tää yhteinen blogi meillä on ollu pystyssä jo monta vuotta :-)

Saara kirjoitti...

www.cestmoisaara.blogspot.com
17-vuotias lukion toista luokkaa käyvä tyttö Salon kuolleesta kaupungista. Tätä blogia oon kirjoitellut noin puoli vuotta, mutta oon bloggaillut aiemminkin! Lifestyle ja ootd tyyppinen blogi, en ole mikään muotihullu mutta pyrin kokoamaan jotain omaa tyyliä, jos niin voi sanoa. Pyrin postaamaan 2 kertaa viikossa, mutta kiireiden takia saattaa jäädä yhteen kertaan. Tykkään vaatteista, varsinkin treenivaatteista ja haluaisin kokoajan lisää niitä.. :)

Noora kirjoitti...

http://lavitadinoora.blogspot.fi/

"23v seikkailijatyttö, joka neljän vuoden matkustelun ja ulkomailla asumisen jälkeen päätti vihdoin alkaa opiskelemaan ja asettua aloilleen Helsinkiin. Taakse jäi niin kotikaupunki Rovaniemi kuin toinen kotipaikka Australiakin. Sydäntä lähellä on matkustelu, ihanat ihmiset, hyvä ruoka, valokuvaus...."

Matkustelu/eri maiden tagien alta löytyy paljon reissukuvia ja -juttuja jos kiinnostaa matkailu ja ihanat ulkomaakuvat :)

Nomi kirjoitti...

17 vuotias bloggaaja vantaalta. Olin mukana idolssissa viime kaudella. Mietteitä ja pohdiskeluja, matkailua, tyyliä ja arkea :)

http://www.nomienckell.blogspot.fi

annieveliina kirjoitti...

http://annieveliinaa.blogspot.fi/

21v urheilullinen opiskelijatyttö Jyväskylästä! Tykkään höpötellä kaikkea ja kertoa mielipiteitä asioista, treenijutuilta ja ruokakuvilta ei myöskään voi välttyä, haha :D

Jere kirjoitti...

17-vuotiaan nuorukaisen elämää lifestyle-blogin muodossa :)

http://omanelamanikuningas.blogspot.fi

Selma kirjoitti...

kesällä 16 vuotiaan tytön blogi, kirjoitan aktiivisesti monta kertaa viikossa niin erikoispostauksia kuin tavallista lifestyleä sekä päivänasuja kera isojen ja laadukkaiden kuvien!♥ harrastan voimistelua, rakastan myös shoppailua, sisustamista, valokuvausta yms.http://littleworldbyselma.blogspot.fi/

Annika kirjoitti...

annikainka.blogspot.fi

17-vuotias tyttö mikkelistä kirjoittelee tyylipainotteista lifestyle blogia!:-)

Sanni kirjoitti...

17-vuotiaan puhumista ja muotia rakastavan neitosen lifestyle- ja muotiblogi! Asukuvia, erikoispostauksia, lifestyle-puolta ja ajatuksen virtaa:) Olen aloittanut harrastuksen kaksi vuotta sitten mutta nyt olen uudistanut blogiani uuteen nousuun:)
http://steptolove.blogspot.fi/

Emma kirjoitti...

http://yourbiggest-fan.blogspot.fi/

18-vuotias, kirjoitan omii fiiliksii ja kerron asioista mitä olen tehnyt jne. värikkäiden kuvien kanssa. Tykkään rennoista vaatteista, biletyksestä, lonkkauksesta ja kavereiden kanssa chillailusta :)

Riikka kirjoitti...

http://kaksiyhdenhinnalla.com

25-vuotiaiden turkulaisten kaksosten lifestyleblogi. Ollaan molemmat yliopisto-opiskelujen loppusuoralla, rakastetaan shoppailua, kahviloita, matkustelua ja urheilua. Tervetuloa tutustumaan :)

Natalia kirjoitti...

www.missindependent-ni.blogspot.fi

17-vuotiaan pääkaupunkiseutulaistytön höpinöitä. Rakastan kauniita kuvia, urheilua, haaveilua, muotia ja hyvää ruokaa. Näistä paloista myös blogini koostuu. Bloggaillut olen päälle puolitoista vuotta ja postailen nykyään about muutaman kerran viikossa, nykyisin enemmän kilpaurheiluharrastuksen loppuessa!

jenni kirjoitti...

http://jennisfashion.blogspot.fi/

pari kymppisen naisenalun lifestyle blogi. blogissa on höpinöitä mun päivistäni, päivän asuja, ostosten esittelyjä, välillä videopostauksia ja muuta hömppää :-)

Aleksiina kirjoitti...

aleksiinan.blogspot.fi

Oon 16-vuotias lukiolaistyttö Joensuusta, ja blogini on lähinnä tyyli- ja lifestyleblogi. Olen blogannut vasta pari kuukautta ja postailen muutaman kerran viikossa :)

SaraSusanna kirjoitti...

Mä oon 15-vuotias tyttö, joka kirjottelee lifestyle blogia, jossa sitten höpöttelen kaiken näköistä. Yritän panostaa hyviin kuviin , joten kannan kameraani lähes kaikkialla. Bloggailen pari kertaa viikossa ja blogia oon pitäny muutaman kuukauden. Tervettuloa tutustumaan :)

Tästä pääset kurkkaileen mun blogiin :)

Suvi Maria kirjoitti...

http://iamgonnasmileforever.blogspot.fi/

19-vuotias nuori nainen Mikkelistä, jonka elämään mahtuu mm. avomies ja koira, ystäviä, juhlintaa, matkustelua sekä opiskelua.

Laura K kirjoitti...

http://meanwhileintre.blogspot.fi/

Mä luotan siihen että mulla on pieni etuoikeus olla selittämättä himo stooria koska sä tiedät sen ;-) Mutta laitetaan ny silti vaikka muita lukijoita tai vaikka mahdollista esittelyä varten :3

20 veeee graafinen suunnittelija tampereelta, joka on totaalisesti in love pinterestiin ja pupuihin! Blogia oon kirjoittanut tarkasti sanottuna 16.7.2012 päivästä lähtien. Mulla oli pieni blogihiljaisuus syksyllä/talvella mutta nyt oon taas ihan uudessa terässä ja innossa asian suhteen :-) Kuvailisin blogiani muotipainotteiseksi lifestyle blogiksi!

Q kirjoitti...

http://mymindwithme.blogspot.com/ 22 vuotias lahesta, lähinnä kuvia eli ei muotiblogi vaan lifestyle :D
Täl hetkel näköjää tullu vääähän kehnosti päiviteltyy mut sit ku sais kuvia muokattua ni yleensä useemmin hehe!

Anette kirjoitti...

http://just-breathe-anette.blogspot.fi
18-vuotiaan tytön lifestyleblogi kyseessä! Kirjoittelen yleisesti fiiliksistäni ja elämästäni niin urheilun, lukion, poikaystävän ja ystävien, muodin sekä ruoankin parissa :-)

iina kirjoitti...

http://kickstartmyheartiina.blogspot.fi/

Parikymppisen tytön pohdintoja ja hupsuttelua. Pyrin nyt tekemään blogistani monipuolisempaa eli lifestylea ja muotia :).

Arina kirjoitti...

http://arinastblogg.blogspot.fi/

15-vuotiaan lahtelaisen tytön lifestyle-blogi. Kirjottelen mitä mieleen sattuu. Blogi on enemmänki asukuviin painottunut, mutta sisältää myös ns. "fiilistely" kuvia. Blogini on ollut pystyssä jo puolisenvuotta ja postailen niin usein kuin pystyy. Tervetuloa kurkkaamaan blogiini ! :-)